Hanna Storm on Turussa asuva runoilija. Hänen esikoiskokoelmansa kutsun itseni kylään (Aviador 2018) tarkasteli identiteetin muodostamista, kaupunkitilaa ja nuoruutta, toinen kokoelma Kanootin säilyttämisestä talven yli (Aviador 2020) puolestaan lapsuutta, maapallon tulevaisuuteen liittyviä uhkia ja luonnossa tapahtuvia muutoksia isän ja lapsen suhteen kautta. Hiljattain Stormia on alkanut kiinnostaa ihmisen ja lemmikin suhteen problematiikka, jota hän käsittelee ensi vuonna ilmestyvässä kokoelmassaan. Stormin runoja on julkaistu myös useissa kirjallisuus- ja kulttuurilehdissä kuten Tuli & Savussa, Parnassossa, Nokturnossa, Zeldassa ja Nuori Voima -verkkolehdessä. Koulutukseltaan Storm on kirjallisuustieteen tohtori.
Tulevaan kokoelmaansa pohjautuvassa esityksessä Koira Storm tarkastelee erään ihmisen ja erään koiran tutustumista, kodin muuttumista myös koiran kodiksi, ihmisen muuttumista koiraihmiseksi, ihmisen koirasta huolehtimisen opettelua ja molemminpuolista välittämistä. Storm on typerryttävän tietoinen siitä, kuinka lemmikit ovat aina, parhaimmassakin tapauksessa, ihmisen omaisuutta ja käskyvallan alla. Eläimillä on itseisarvo (mm. Aaltola, Derrida), ne ovat yksilöitä, joilla on oma elämä ja omat lajityypilliset tarpeensa ja halunsa. Lemmikkien kohdalla tämä lajityypillisyys voi usein olla vaikea saavuttaa. Ihminen päättää lopulta lemmikin elämän sisällöistä ja kulusta. Runoesitys on tribuutti koiralle. Runoissaan Storm esittää tulkintoja koirasta, ihmisestä suhteessa koiraan sekä siitä, miten kodin jakaminen ja kodin sisäisen maailman rakentaminen lemmikin kanssa tapahtuu.
“Koira odottaa oven takana
Hämmästyn kuinka paljon se näyttää eläimeltä”